keskiviikko 13. syyskuuta 2017

JT Lauritsen & Tomi Leino Trio Down Home Kivessä 7.9.2017

Vaikka Down Home Kiven syyslukukauden avauksessa illan päätähti olikin norjalainen ja haitaristi, oli uuden Kivikauden alkua saapunut juhlistamaan ihan mukavan kokoinen porukka. JT (Jan Tore) Lauritsen on kotoisin Oslon liepeillä sijaitsevasta pikkukaupungista nimeltään Lillestrøm ja soitti ensimmäisen kaupallisen keikkansa jo 14 vuoden kypsässä iässä. Silloin soittimena olivat B3 Hammond -urut, jotka hän sittemmin hylkäsi keikoillaan kyllästyttyään niiden raahaamiseen ja siirtyi haitariin, joka edelleen on viisikymppisen miehen pääsoitin huuliharpun ohella. JT hoitaa keikoillaan myös vokalisoinnin. Taustallaan - tai paremminkin rinnallaan - JT:llä oli timantinkova kolmikko, Tomi Leino kitara, Jaska Prepula basso ja Mikko Peltola rummut eli siis Tomi Leino Trio.

Etukäteistietojen mukaan luvassa piti olla maukas sekoitus bluesia ja louisianalaista tanssimusiikkia, zydecoa, jossa haitari on keskeinen soitin. Heti näin alkuun täytyy todeta, että zydecon suhteen illan keikka tuotti pettymyksen, koska sen osuus kahden setin kappaleista oli tasan 0%. Jonkin verran kuultiin New Orleans -tyylistä groovia tunnelmointia, mutta selkeä pääpaino oli puhtaassa bluesissa, missä ei tietenkään ole mitään vikaa.

JT Lauritsen osoittautui rutinoituneeksi ja rennoksi esiintyjäksi ja sekä haitaristina, harpistina että laulajana asiansa osaavaksi muusikoksi. Hän soitti ja lauloi pakottomasti ja rennosti ja fraseeraukset sekä soittimilla että vokalisoinnissa olivat kohdallaan. Mitä sitten tulee illan yhtyeeseen, niin kaikki oli, (taas kerran), paremmin kuin hyvin. Keikan parhaat soolot irtosivat Tomin kitarasta tyylillä ja tunteella ja Jaska ja Mikko hoitivat osuutensa tuttuun talonmiesten tyyliin, täydellisesti.

Syksyn ensimmäinen Down Home Kivi oli viihdyttävä ja oikein mukava illanvietto, vaikka tuo zydecon puuttuminen jäikin hiukan harmittamaan.

Kiitos JT, Tomi, Jaska ja Mikko. Kiitokset ansaitsevat myös Simo Savisaari huippuäänestä, Mäkisen Jukka ja BluesLovers järjestämisestä ja Heidi ja Lauri ja koko muu Kiven porukka huollosta ja huolehtimisesta. Seuraava Down Home Kivi on torstaina 21.9. ja lavalle nousee kova kotimainen Lena & TheSlide Brothers. Be there or be square!

















Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Eclipse Jazz Club Telakalla 6.9.2017

Syksyn jazz-kausi pyörähti kohdaltani käyntiin viime keskiviikkona Telakalla, kun Tapio Ylisen luotsaama Eclipse Jazz Club materialisoitui intiimiin interiööriin kahden yhtyeen voimin. Ilta oli määrä aloittaa Black Motorin voimin, mutta Tane Kanniston valitettava sairastuminen muutti suunnitelmat. Reipasta pelimannihenkeä osoittaen jazzveljiä, Simo Laihonen rummut ja Ville Rauhala kontrabasso, hädässä riensi auttamaan saksofonisti Sami Pekkola. Tästä johtuen myös musiikki meni uusiksi ja Black Motorin musiikki sai antaa tilaa hetkessä sävelletyille assosiaatioille.

Vaikka olisinkin jälleen kerran ollut onneni kukkuloilla moottorimiesten uusien ja vanhojen sävellysten parissa, niin kyllä Telakalla kaikunut vapaa jazzikin oli hurjan herkullista ja maistuvaa alakartea. Mistään lounaspuhvetista ei tosiaankaan ollut kyse, kun trio tarjoili ainoastaan huolella valittuja ja taiten kypsennettyjä musiikillisia herkkujaan paikalle saapuneelle, ihan mukavan kokoiselle, yleisölleen. Kerta toisensa jälkeen jaksaa ihmetyttää parhaiden jazzmuusikoiden kyky improvisoida niin häkellyttäviä sävelkulkuja, että monet niistä olisi valmis vannomaan etukäteen sovituiksi ja sovitetuiksi. Tietysti voi olla niinkin, että koko improvisointi-käsite on luotu hämäämään ja hätkäyttämään kaltaisiani alan harrastelijoita ja kaikki onkin tarkasti sävellettyä ja suunniteltua. No niin, foliohattu pois päästä; salaliittoteorioita on maailma pullollaan, eikä niitä tarvitse enää yhtään lisää luoda. (Toisaalta...). Laihonen/Rauhala/Pekkola pisti tosiaan parastaan ja kolmen vartin pituinen setti oli alusta loppuun kertakaikkisen huima loikka musiikin sisäavaruuteen ja galaksien tuolle puolelle. Käymättömät korpimaat tulivat taas piirun verran tutummiksi näiden pelottomien löytöretkeilijöiden matkassa. Sata jänistä!




Levynjulkaisukiertueellaan oleva, saksofonisti Pauli Lyytisen johtama, Magnetia Orkesteri, Verneri Pohjola trumpetti, Mika Kallio rummut ja Eero Tikkanen kontrabasso, oli illan toinen kokoonpano. Kvartetti on tosiaankin julkaissut kesällä ensimmäisen pitkäsoittonsa ja bändin setti koostui kokonaan levyn materiaalista. Suhteellisen tuoreen bändin soitto oli kypsää ja erinomaisesti yhteenhitsautunutta, eikä yhtään vähempää voisi näin kovien muusikoiden porukalta odottaakaan. Musiikissa kuului vaikutteita sekä perinteisemmästä svengailusta että vapaasta jazzista ja ne kietoituivat erinomaisen tiukaksi punokseksi, jossa huumaava raikulimeininki ja äärimmäisen hiljaiset ja rauhalliset hetket vuorottelivat luontevasti ja varmalla otteella. Dynamiikkaa oli noin sata kilometriä, mikä tarkoittaa sanoa, että vähintäänkin riittävästi. Yksittäisistä kappaleista vaikuttavin oli ehdottomasti Lonesome Dreamer’s Dance, jossa Kallio loihti, levytetystä versiosta poiketen, isosta gongistaan eri kokoisilla kuminuijilla kosmista kauneutta ja rauhaa parin aionin tarpeiksi ja muut säestivät tilanteen vaatimalla hartaudella. Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri on puhdasta volframikarbidia ja keikka oli sama potenssiin kaksi.




Eclipse Jazz Clubin keikoista on loppuvuoden aikana mahdollisuus nautiskella Kulttuuriravintola Kivessä. Ensimmäisenä lavan ottaa haltuunsa Raoul Björkenheim Ecstasy tiistaina 19.9.

Videot:























Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Timo Lassy Band Kaupunkijazzissa 11.8.2017

Ylöjärven kaupungin järjestämää Kaupunkijazz-tapahtumaa vietettiin viime perjantaina kaupungintalon aukiolla aurinkoisen sään helliessä ihan kiitettävän kokoista yleisöä. Illan pääesiintyjä oli Timo Lassy Band, jossa musisoivat Timo Lassy saksofoni, Georgios Kontrafouris wurlitzer, Antti Lötjönen kontrabasso, Teppo Mäkynen rummut ja Abdissa Assefa rytmisoittimet.

Kun kvintetti aloitti settinsä hieman ennen yhdeksää, oli heti alusta asti selvää, että nyt ylöjärveläisille musiikin ystäville olisi tarjolla suomalaista huippujazzia kesäillan ratoksi. Lassy ja bändi juhlivat tänä vuonna keikoillaan kymmenvuotista yhteistä uraansa ja sen kyllä huomaa yhtyeen soitosta. Huimasti svengaava melodinen jazz kiiri lavalta yleisön kuuloelimiin sellaisella vaivattomuudella ja varmuudella, joka on mahdollista saavuttaa vain vuosien tinkimättömällä työnteolla. Kaikki musiikin osatekijät olivat juuri eikä melkein ja kun kokoonpanosta vielä säteili sata kiloa soittamisen riemua, ei homma olisi paremmin voinut kutitella musiikin ystävän mielihyväkeskusta.
Lötjönen, Mäkynen ja Assefa loivat suoranaisen rytmien runsaudensarven, jota ihan sinälläänkin olisi voinut kuunnella vaikka miten pitkään. Kolmikon suvereniteetti ja tyylikkyys jazzrytmien parissa oli sanalla sanoen huikeaa. Ja kun sitten tällaisen pohjan päälle pääsivät irroittelemaan Lassyn ja Kontrafouriksen kaltaiset musiikkivelhot, ei enempää olisi voinut toivoa. Syvästi musiikkia ymmärtävät soolo-osuudet jakautuivat pääasiassa saksofonin ja koskettimien kesken, mutta parhaiden jazzperinteiden mukaan pääsimme nauttimaan myös sekä basso- että rumpusoolosta. Ainoastaan Assefan rytmisoitinten soolo jäi kuulematta, mikä oli upean keikan ainoa pieni miinus.

Kaiken kaikkiaan Timo Lassy Bandin keikka oli täyden kympin arvoista työtä ja siitä kiitos ja kumarrus sekä yhtyeelle että heidät Kaupunkijazziin palkanneelle taholle.












 Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

torstai 10. elokuuta 2017

Metakkaa Joensuusta

Metakka-yhtye Joensuusta on aktivoitunut levyrintamalla liki neljän vuoden tauon jälkeen ja julkaissut neljä kappaletta sisältävän ceedeen nimeltään Greyhound. Kirjoitin pienen jutun kokoonpanon edellisestä, Vapaa-levystä blogiini syksyllä 2013, mutta koska silloinen blogini on nykyään yleisön tavoittamattomissa, niin alla muistin virkistykseksi ruutukaappaus.




Matkan varrella Metakka on uusiutunut sekä kokoonpanoltaan että myös musiikilliselta suuntaukseltaan. Nykyään yhtyeessä musisoivat Simo Hyvönen laulu, akustinen kitara ja kosketinsoittimet, Taavi Kervinen sähkökitara, perkussiot ja taustalaulu, Juha Luoma basso ja Ville-Veikko Markkanen rummut. Musiikki on ottanut askeleen urbaanimman popin suuntaan ja maalaismusiikki ja folk on jäänyt taka-alalle. Itselleni askel toiseen suuntaan olisi kuulostanut paremmalta, mutta makuasioistahan tässä pitkälti on kyse. Bändi soittaa erinomaisesti, äänitys on täyteläinen ja tasapainoinen ja epäilemättä Metakan nykyinen suuntaus uppoaa vaivatta suureenkin joukkoon hyvin tehdyn pop-musiikin ystäviä. Kaikki neljä levyn laulua ovat aivan mainioita ralleja, mutta omalla kohdallani Greyhound ei nouse Vapaa-levyn tasolle. Jos siis hyvin tehty moderni pop-musiikki on sinun juttusi, voisit valita hullumminkin kuin Metakan uuden levyn. Itse pistän mieluummin Vapaan soittimeeni.



torstai 8. kesäkuuta 2017

Black Motor ja Romus/Koskinen/Hauta-aho Telakalla 31.5.2017

Ihmisellä on viisi aistia. Näistä kuulo ja maku ovat joissain suhteissa yllättävän samankaltaisia ja kehittyvät ne kumpainenkin, kuulon kohdalla tarkoitan nyt erityisesti musiikillisia mieltymyksiämme, ihmisen matkatessa maallisia polkujaan kohti kuopan pohjaa. Elämän alkupuolella vierastamme kaikkea uutta ja otamme positiivisesti vastaan ainoastaan latteita ja mitäänsanomattomia, ennestään tuttuja, maku- ja kuuloaistimuksia. Vuosien ja kokemuksen karttuessa alamme sitten pikkuhiljaa muuttua uteliaiksi ja rohkeutemme kasvaessa uskaltaudumme kokeilemaan aikaisemmin täysin pois sulkemiamme vaihtoehtoja ja jos hyvin käy, kasvamme ja kehitymme ja ennakkoluuloisuus karisee yltämme kuin ydinlaskeuma armeijan sadeviitoista kevyesti kuusenoksaa heilauttamalla.
Omalla kohdallani esimerkkinä tuosta makuaistin kehittymisestä käy vaikkapa sämpylän väliin asetettu jauhe- tai parhaassa tapauksessa kokolihapihvi. Lapsuuteni herkkinä vuosina en sietänyt minkäänlaisia mausteita kyseisessä hyödykkeessä. Sitten aikojen saatossa halusin kylkiäisiksi ensiksi ketsuppia, sitten kurkkusalaattia, sitten sinappia ja lopuksi jopa sipulia. Tästä mausteiden kavalkadista on luettavissa, että tämä tapahtui 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa. Nykyäänhän kunnollinen hampurilainen pitää sisällään julmetun määrän erilaisia lisäkkeitä ja ne kaikki maistuvat myös allekirjoittaneelle ja olenpa maistanut myös kasvispurilaista.
Musiikissa kehitykseni on kulkenut samankaltaista polkua ja Rauli "Badding" Somerjoesta ja Alice Cooperista, molempien musiikista pidän toki edelleenkin, alkanut matka on vienyt pitkälle ja syvälle niin rytmimusiikin kuin niin sanotun taidemusiikinkin saroilla. Enpä hieman toisella kymmenellä ollessani vielä aavistanut, että joku päivä nauttisin suuresti niin Igor Stravinskin ja Erik Satien teoksista kuin myös Albert Aylerin ja Peter Brötzmannin hurjista revittelyistä.

Edellä olevaan pohdiskeluun johti toukokuun viimeisenä iltana Kulttuuritalo Telakalla järjestetyt iltamat, jossa Black Motor, tuo vapaamman jazzin jättiläinen, julkaisi tuoreimman tallenteensa, Branches, niin vinyylinä kuin kasettinakin. Rumpali Simo Laihosen, kontrabasisti Ville Rauhalan ja saksofonisti/huilisti Tane Kanniston muodostaman trion lisäksi Telakalla esiintyivät amerikkalainen saksofonisti ja säveltäjä Rent Romus, digitaalista trumpettia soittava Heikki "Mike" Koskinen ja kontrabasisti Teppo Hauta-aho.

Rent, Heikki ja Teppo aloittivat illan elävän musiikin osalta herkällä huilukappaleella, jossa Rentin huilu soi kansanmusiikinomaista teemaa kevyesti helähdellen. Siitä siirryttiin sitten saksofonin ja trumpetin kuulaaseen vuoropuheluun, jota Tepon basso kommentoi intensiivisesti taustalla. Tämän jälkeen lavalle nousivat yksi kerrallaan Black Motorin jäsenet ja kvartetin, kvintetin ja sekstetin voimin muusikot soittivat Rentin värikkäitä sävellyksiä, joista voimakkaimmin jäi mieleen miehen Kalevalan aiheista säveltämä neljän kappaleen kokonaisuus. Rent mainitsi lukeneensa Kalevalan neljä kertaa ja Suomen kansalliseepos soi miehen musiikissa vahvana ja vaikuttavasti. Modernin shamanistinen rytmi yhdistyi saumattomasti tunnelmiltaan erittäin syvälle sukeltaviin saksofoni- ja trumpettiosuuksiin, joissa Heikin upean puhtaiden äänten kontrastina soivat Rentin ja Tanen fonit välillä hyvinkin repivästi. Kesäillan tyyneys puhkesi hetkessä raivoavaksi myrskyksi ja tyyntyi taas voimansa näytettyään ja parasta kaikessa oli, että musiikki pysyi koko ajan tiukasti kuosissaan ilman vähäisimpiäkään poikkeamia väärille poluille. Uskomattoman hienosti myös Black Motorin miehet hoitivat oman osuutensa, vaikka yhteinen harjoitusaika oli varmaankin kohtuullisen vähäinen. Ammattimiehiä. Erittäin komea ja värikylläinen setti, jonka päätti kertakaikkisen huikea, encorena soitettu, improvisaatio. Rent Romus osoittautui erittäin kovaksi fonistiksi ja säveltäjäksi kuin myös ystävälliseksi herrasmieheksi ja toivottavasti tämä hänen ensimmäinen Suomen vierailunsa ei jää viimeiseksi. Tampere Jazz Happening ohoi!

Pienen tauon jälkeen lavan otti haltuunsa Suomen paras yhtye, Black Motor. Kuten jo mainitsin, kyseessä oli levynjulkistuskeikka. Branches on bändin kymmenes levy ja täyttä asiaa kuten kaikki aikaisemmatkin. Illan settiin mahtui uuden levyn kappaleiden lisäksi pari otantaa myös joku aika sitten julkaistulta moottorimiesten ja Rakan split-levyltä. Black Motor on nykyisellään ehkä piirun verran pehmeämpi aikaisempiin vuosiin verrattuna ja se kuului myös tällä keikalla. Toki niitä tulivuoren purkauksiakin vielä tapahtuu, mutta yleisilme on selkeästi aiempaa tyynempi. Kolmikon yhteistyö oli täysin saumatonta ja varsinkin musiikin taittokohdissa miesten yhteenhitsautuminen kuului täydellisenä harmoniana. Kun susilauma vaeltaa pohjoisen talvessa, voisi tottumaton luulla vain yhden hukan olleen liikkeellä, niin tarkasti ne astuvat edellä kulkevan jälkiin ponnistusten minimoimiseksi. Black Motor ei välttele ponnistuksia, mutta yhteispeli toimii yhtä täsmällisesti. Koko keikka oli, odotetusti, musiikin juhlaa, mutta erityisesti tuolta Rakan kanssa tehdyltä levyltä poimittu Lähempänä taivasta -kappale jäi mieleen aivan käsittämättömän hienona ja herkkänä tunnelmointina. Tanen taivainen huilu, Villen pehmeän tumma basso ja Simon kevyellä kädellä kutoma äänien tähtitaivas loivat sanalla sanoen jumalallisen tunnelman allekirjoittaneen kaltaiselle pakanallekin. Lopuksi, kuten jo monta monta vuotta Black Motorin keikkojen jälkeen, on pakko ihmetellä, että kuinka jotkut voivat olla noin hyviä omassa hommassaan? Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!





Videot:









Kiitos Rent, Heikki, Teppo, Simo, Ville ja Tane hienosta illasta. Kiitokset myös Tiikkaisen Jannelle onnistuneesta miksauksesta ja koko Telakan porukalle.

































 Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com