tiistai 13. syyskuuta 2016

Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset Telakalla 8.9.2016

Kun yhtye nimeltä Faarao Pirttikangas& Kuhmalahden Nubialaiset julkaisee levyn otsikolla Papyloonin Barbecue, niin voi lyödä vaikka taivasosuudestaan vetoa, että jälki on jotain ihan muuta kuin sävelradioiden ja soittolistojen muzaktapettia. Kun sitten vielä tarjoutuu mahdollisuus päästä kokemaan tämä ihmeellisyys elävänä, niin pakkohan se on edes kohtuullisen avaramielisen musiikin ystävän tarttua tilaisuuteen.

Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset, Pekka Pirttikangas laulu ja kitara, Konsta Eskelinen stroh viulu, Kusti Vuorinen haitari ja perkussiot, Inari Ruonamaa saksofonit, Nuutti Vapaavuori basso, Lassi Piironen vetopasuuna ja Pentti Dassum rummut ja romuperkussiot on toki tuttu porukka monilta keikoilta, mutta musiikillisen luovuuden runsaudensarvena aina uutta ja ihmeellistä tarjoava kokoonpano. Telakan keikalla lavalla vieraili yhdessä kappaleessa pyykkilaudassa sitä myös levyllä soittava Tuomas Eriksson.

Uuden levyn nimikappaleella keikan aloittanut yhtye keskittyi setissään luonnollisesti uutukaisen materiaaliin, jonka lisäksi kuultiin muiden muassa Räpylä Niiranen, Kahvilaulu ja Unta se vain on vanhemmista lauluista ja vielä levyttämätön Hiiden hurtta. Seitsikon muhevasti Pekan outoja savolaisia tarinoita mukaansa tempaaviin rytmeihin, suomalaiskansalliseen pateettisuuteen, afrikkalais-itämaisiin tunnelmiin ja kapteenipihvisydänmaisiin sovitushullutteluihin sekoittava musiikki on ainutlaatuista ja jopa jollain tavalla häiritsevän tenhoavaa. Kyllä nuo ihmisen aivot ovat sitten outo elin, kun periaatteessa samanlainen lötkö tuottaa jollakulla esimerkiksi vain älyttömästi toimivia liikennevaloja ja toisella taas näin huikeaa musiikkia. Kuuluvatko kaikki ihmiset todellakin samaan lajiin?
Keikka oli levyn julkaisukiertueen toinen ja vaikka Pekka väittikin esiintymistä julkisiksi treeneiksi ja nöyryytykseksi, niin minä ja muu yleisö kyllä viihdyimme erinomaisesti yhtyeen tuoreen ja muikean musiikin ja vinon huumorin parissa. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset on yksi Suomen mielenkiintoisimmista kokoonpanoista ja sen keikat ovat aina Kokemuksia, niin tämäkin.
Niin se levy - kertakaikkisen huima, jonka jokainen itseään kunnioittava musiikin harrastaja hoitaa omaan kokoelmaansa niiden muiden Faaraon levyjen rinnalle. Tiedoksi, että vinyyliversio sisältää myös cd:n.



Videot:






Kiitos ja kumarrus Pekka, Konsta, Kusti, Inari, Nuutti, Lassi, Pentti ja Tuomas. Kiitokset myös miksaajalle ja muille Telakan työläisille, oli kivaa.

















Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti