Maailmantango 2017

Vuoden 2017 Maailmantango-festivaali on elettyä elämää ja muistoissa. Itselleni, ja epäilemättä muillekin festivaaliin osallistuneille, ne muistot ovat hyviä, elleivät sitten vieläkin parempia. Tänä vuonna osallistuin eri keikkoihin vain perjantaina ja lauantaina ja yhteensä pääsin kokemaan runsaat kuusi keikkaa.

Festivaali alkoi osaltani Pakkahuoneen perinteisellä kolmen solistin ja Uuden suomalaisen tango-orkesterin konsertilla. Tällä kertaa Simònin artistivalinnat olivat kympin arvoista työtä ja lavalla nähtiin Jarkko Martikainen, Aija Puurtinen ja Tuomari Nurmio, jotka kaikki tarjosivat yleisölle erinomaista ja erittäin mielenkiintoista musiikkia Antti Heermannin johtaman tango-orkesterin säestäessä tuttuun ja taattuun tyyliinsä. Mielelläni olisin nähnyt pitemmätkin setit kultakin artistilta, mutta tässä konsertissa on tyytyminen muutamaan kappaleeseen per laulaja ja sillä sitten mennään. Joidenkin aikaisempien vuosien esiintyjien kohdalla setin lyhyys on ollut siunaus, mutta tänä vuonna se hieman harmitti ja varsinkin Aijan osalta, koska häntä pääsee kuulemaan tällaisen musiikin parissa aivan liian harvoin. Sata jänistä!

Perjantain toinen akti oli sitten Telakalla, missä Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset, Faarao Pirttikangas kitara, Konsta Eskelinen stroh-viulu, Kusti Vuorinen haitari ja perkussiot, Nuutti Vapaavuori basso, Pentti Dassum rummut, Inari Ruonamaa saksofonit ja Lassi Piironen vetopasuuna, pistivät pystyyn sellaisen hyrskynmyrskyn, että Telakan täyttänyt yleisö oli pyörryksissä vielä seuraavanakin päivänä. Olen nähnyt tältä porukalta muutamankin keikan ja aina sitä vaan jaksaa hämmästyä näiden shamaanien älyttömän rikkaasta ja viehkeän viistosta musiikista ja Faaraon itsensä takavasemmalta voimalla iskevistä lyriikoista. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Faaraolta ja Talmud Beach -yhtyeeltä on näinä päivinä tulossa ulos yhteislevy ja se on sataprosenttisella varmuudella yksi kuluvan vuoden mielenkiintoisimpia julkaisuja Suomessa rytmimusiikin saralla, älkää missatko. Allekirjoittaneelle festivaalin ehdottomasti komein keikka, sata ja yksi jänistä!

Illan päätteeksi poikkesin vielä Pakkahuoneella ottamassa muutaman kuvan Roberto Siri Quinteton esiintymisestä. Valitettavasti iltapuhteeni musiikkiannos oli tässä vaiheessa jo kukkuroillaan ja niinpä jätin keikan suurimmalta osin suosiolla väliin, mutta mikäli Sirin edellisvuotisesta konsertista voi mitään päätellä, ja miksei voisi, argentiinalaisen tangon ystävät saivat mestarilta yllin kyllin vastinetta pääsylipuilleen.

Lauantain musiikillisen turneeni aloitin Telakalta, jossa viime vuonna Pakkahuoneella orkesterin kanssa konsertoinut argentiinalainen laulaja ja kitaristi Martin Alvarado esiintyi yhdessä bandoneonia ja miniflyygeliä soittaneen Mikko Heleniuksen kanssa. Vaikka jo viimevuotinen ensikosketukseni Alvaradoon jätti erittäin positiivisen muistijäljen, niin vasta nyt loppuunmyydyn Telakan intiimissä ilmapiirissä mies valloitti, muun yleisön ohella, minut vastaansanomattomalla taidollaan ja karismallaan. Alvarado on paitsi pätevä kitaristi ja huikea laulaja, niin myös esiintyjä herran armosta, jos tällainen ilmaisu nyt sallitaan tällaiselta pakanapirulta. Mies nappasi yleisön vaivatta näppeihinsä ensisekunneista lähtien, eikä hellittänyt otettaan koko konsertin aikana. Kiitettävää tukea Alvarado sai Heleniukselta, joka huiman soittamisen lisäksi ihastutti humoristisen lakonisella lavahabituksellaan. Olipa komea keikka, sata jänistä!

Ilta saatettiin päätökseen tuttuun tapaan Klubin balkanilaisrytmien tuiskeessa, joita tällä kertaa maustettiin annoksella brasilialaistyylistä kipakkuutta. Mirkka & Madrugada oli minulle ennestään täysin tuntematon kokoonpano, jonka reipas ja paikoin jopa riehakas - heidän omien sanojensa mukaan humppa-reggae-lattarigroove - kyllä toimi musiikillisesti oivallisesti. Valitettavasti vain jostain syystä bändi oli suurelta osin lavalla kuin joukko maansa menettäneitä pakolaisia. Huonoja päiviä tulee tietysti meistä jokaiselle ja, harmillista kyllä, musiikki ja bändin kaikkien jäsenten olemus lavalla eivät tällä keikalla vastanneet toisiaan.

After Partyn toisena porukkana lavalle nousi meksikolainen La Internacional Sonora Balkanera. Edellisen esiintyjän tavoin tämäkin nelikko oli itselleni uppo-outo ja puhtaasti tanssihyppelyyn innostavaan musiikkiin keskittyvänä bändinä kohtaamisemme maailman musiikin oudoilla poluilla todennäköisesti jääkin tähän yhteen kertaan. Erinomaisen voimakkaan rytmiräiskeen miehet saivat aikaan kitaran, klarinetin, perkussioiden ja tietokonetallenteiden voimalla, mutta kaikki rytmin rajat ylittävät musiikilliset komponentit meksikolaisten musiikista puuttuivat miltei tyystin ja esimerkiksi melodioista oli turha haaveillakaan. Tanssijat tykkäsivät kovin.

Pisteen lauantaille pamautti perinteisesti lappilaisbalkanilaisen musiikin suurmestari, syvien tunteiden säälimätön tulkki Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Jaakko Laitinen laulu, Jarkko Niemelä trumpetti ja buzuki, Marko Roininen haitari, Tuomo Kuure kontrabasso ja Janne Hast rummut. Tämän porukan suosiota sen kummemmin Maailmantango-festivaalilla kuin muillakaan keikoilla ei tarvitse ihmetellä eineen vertaa.Upeat melodiat ja hurja meininki kohtaavat tässä bändissä onnellisten tähtien loisteessa tiukan musiikillisen ammattitaidon ja välittömän vapautuneen esiintymisen. Karismaa porukassa riittää vaikka myytäväksi ja joka ainoalla näkemälläni yhtyeen keikalla miehet ovat silminnähden nauttineet lavalla olostaan. Lisäpisteitä tälle keikalle toi vanhojen suosikkien joukkoon ujutetut muutamat aivan uudet kappaleet, jotka todistivat miesten sävel- ja sanakynien olevan edelleen erittäin teräviä, sata jänistä!

Videoita Maailmantango-festivaalilta 2017 löytyy You Tube kanavaltani. Mukana Jarkko Martikainen, Aija Puurtinen, Tuomari Nurmio, Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset, Martin Alvarado & Mikko Helenius, La Internacional Sonora Balkanera ja Jaakko Laitinen & Väärä Raha.

Valokuvia festivaalilta olen julkaissut 83 kappaletta ja tähän blogiin liitän niistä vain muutamia maistiaisia. Kaikki kuvat, ja suuremmassa koossa, löytyvät täältä.

Kiitos kaikille esiintyjille ja Telakan, Klubin ja Pakkahuoneen tekniselle väelle ja muulle henkilökunnalle ja tietysti erityisesti Simònille ja Annalle.

 Perjantai

Lauantai

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

JT Lauritsen & Tomi Leino Trio Down Home Kivessä 7.9.2017

Vaikka Down Home Kiven syyslukukauden avauksessa illan päätähti olikin norjalainen ja haitaristi, oli uuden Kivikauden alkua saapunut juhlistamaan ihan mukavan kokoinen porukka. JT (Jan Tore) Lauritsen on kotoisin Oslon liepeillä sijaitsevasta pikkukaupungista nimeltään Lillestrøm ja soitti ensimmäisen kaupallisen keikkansa jo 14 vuoden kypsässä iässä. Silloin soittimena olivat B3 Hammond -urut, jotka hän sittemmin hylkäsi keikoillaan kyllästyttyään niiden raahaamiseen ja siirtyi haitariin, joka edelleen on viisikymppisen miehen pääsoitin huuliharpun ohella. JT hoitaa keikoillaan myös vokalisoinnin. Taustallaan - tai paremminkin rinnallaan - JT:llä oli timantinkova kolmikko, Tomi Leino kitara, Jaska Prepula basso ja Mikko Peltola rummut eli siis Tomi Leino Trio.

Etukäteistietojen mukaan luvassa piti olla maukas sekoitus bluesia ja louisianalaista tanssimusiikkia, zydecoa, jossa haitari on keskeinen soitin. Heti näin alkuun täytyy todeta, että zydecon suhteen illan keikka tuotti pettymyksen, koska sen osuus kahden setin kappaleista oli tasan 0%. Jonkin verran kuultiin New Orleans -tyylistä groovia tunnelmointia, mutta selkeä pääpaino oli puhtaassa bluesissa, missä ei tietenkään ole mitään vikaa.

JT Lauritsen osoittautui rutinoituneeksi ja rennoksi esiintyjäksi ja sekä haitaristina, harpistina että laulajana asiansa osaavaksi muusikoksi. Hän soitti ja lauloi pakottomasti ja rennosti ja fraseeraukset sekä soittimilla että vokalisoinnissa olivat kohdallaan. Mitä sitten tulee illan yhtyeeseen, niin kaikki oli, (taas kerran), paremmin kuin hyvin. Keikan parhaat soolot irtosivat Tomin kitarasta tyylillä ja tunteella ja Jaska ja Mikko hoitivat osuutensa tuttuun talonmiesten tyyliin, täydellisesti.

Syksyn ensimmäinen Down Home Kivi oli viihdyttävä ja oikein mukava illanvietto, vaikka tuo zydecon puuttuminen jäikin hiukan harmittamaan.

Kiitos JT, Tomi, Jaska ja Mikko. Kiitokset ansaitsevat myös Simo Savisaari huippuäänestä, Mäkisen Jukka ja BluesLovers järjestämisestä ja Heidi ja Lauri ja koko muu Kiven porukka huollosta ja huolehtimisesta. Seuraava Down Home Kivi on torstaina 21.9. ja lavalle nousee kova kotimainen Lena & TheSlide Brothers. Be there or be square!

Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Eclipse Jazz Club Telakalla 6.9.2017

Syksyn jazz-kausi pyörähti kohdaltani käyntiin viime keskiviikkona Telakalla, kun Tapio Ylisen luotsaama Eclipse Jazz Club materialisoitui intiimiin interiööriin kahden yhtyeen voimin. Ilta oli määrä aloittaa Black Motorin voimin, mutta Tane Kanniston valitettava sairastuminen muutti suunnitelmat. Reipasta pelimannihenkeä osoittaen jazzveljiä, Simo Laihonen rummut ja Ville Rauhala kontrabasso, hädässä riensi auttamaan saksofonisti Sami Pekkola. Tästä johtuen myös musiikki meni uusiksi ja Black Motorin musiikki sai antaa tilaa hetkessä sävelletyille assosiaatioille.

Vaikka olisinkin jälleen kerran ollut onneni kukkuloilla moottorimiesten uusien ja vanhojen sävellysten parissa, niin kyllä Telakalla kaikunut vapaa jazzikin oli hurjan herkullista ja maistuvaa alakartea. Mistään lounaspuhvetista ei tosiaankaan ollut kyse, kun trio tarjoili ainoastaan huolella valittuja ja taiten kypsennettyjä musiikillisia herkkujaan paikalle saapuneelle, ihan mukavan kokoiselle, yleisölleen. Kerta toisensa jälkeen jaksaa ihmetyttää parhaiden jazzmuusikoiden kyky improvisoida niin häkellyttäviä sävelkulkuja, että monet niistä olisi valmis vannomaan etukäteen sovituiksi ja sovitetuiksi. Tietysti voi olla niinkin, että koko improvisointi-käsite on luotu hämäämään ja hätkäyttämään kaltaisiani alan harrastelijoita ja kaikki onkin tarkasti sävellettyä ja suunniteltua. No niin, foliohattu pois päästä; salaliittoteorioita on maailma pullollaan, eikä niitä tarvitse enää yhtään lisää luoda. (Toisaalta...). Laihonen/Rauhala/Pekkola pisti tosiaan parastaan ja kolmen vartin pituinen setti oli alusta loppuun kertakaikkisen huima loikka musiikin sisäavaruuteen ja galaksien tuolle puolelle. Käymättömät korpimaat tulivat taas piirun verran tutummiksi näiden pelottomien löytöretkeilijöiden matkassa. Sata jänistä!

Levynjulkaisukiertueellaan oleva, saksofonisti Pauli Lyytisen johtama, Magnetia Orkesteri, Verneri Pohjola trumpetti, Mika Kallio rummut ja Eero Tikkanen kontrabasso, oli illan toinen kokoonpano. Kvartetti on tosiaankin julkaissut kesällä ensimmäisen pitkäsoittonsa ja bändin setti koostui kokonaan levyn materiaalista. Suhteellisen tuoreen bändin soitto oli kypsää ja erinomaisesti yhteenhitsautunutta, eikä yhtään vähempää voisi näin kovien muusikoiden porukalta odottaakaan. Musiikissa kuului vaikutteita sekä perinteisemmästä svengailusta että vapaasta jazzista ja ne kietoituivat erinomaisen tiukaksi punokseksi, jossa huumaava raikulimeininki ja äärimmäisen hiljaiset ja rauhalliset hetket vuorottelivat luontevasti ja varmalla otteella. Dynamiikkaa oli noin sata kilometriä, mikä tarkoittaa sanoa, että vähintäänkin riittävästi. Yksittäisistä kappaleista vaikuttavin oli ehdottomasti Lonesome Dreamer’s Dance, jossa Kallio loihti, levytetystä versiosta poiketen, isosta gongistaan eri kokoisilla kuminuijilla kosmista kauneutta ja rauhaa parin aionin tarpeiksi ja muut säestivät tilanteen vaatimalla hartaudella. Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri on puhdasta volframikarbidia ja keikka oli sama potenssiin kaksi.

Eclipse Jazz Clubin keikoista on loppuvuoden aikana mahdollisuus nautiskella Kulttuuriravintola Kivessä. Ensimmäisenä lavan ottaa haltuunsa Raoul Björkenheim Ecstasy tiistaina 19.9.

Videot:

Laihonen/Rauhala/Pekkola -Improvisaatio

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri -Triangulum

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri - Will o’ the wisp

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri - Ljubljana

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com