Carlos del Junco Down Home Kivessä 16.11.2017

Ihminen on addiktoituva eläin. Me kaikki olemme riippuvaisia monestakin asiasta elämässämme. Ja jos joku väittää toisin, hän on - totta puhuessaankin - riippuvainen ainakin riippumattomuudestaan ja täten valehtelee - tahtoen tai tahtomattaan - tottakin puhuessaan. Minä olen riippuvainen hyvin monesta asiasta ja aineesta. Aineet sikseen - ne eivät kuitenkaan sisällä laittomia nautintoja, jollei nyt sitten nykyään lihatuotteita sellaisina jo pidetä - , sillä aineettomia addiktioita riittää niitäkin joka lähtöön. Yksi suurimmista on musiikki ja erityisesti sen kokeminen elävänä konserttitilanteessa. Ja näin näppärästi päästäänkin tämän kirjoitelman varsinaiseen aiheeseen eli Down Home Kiven syksyn kuudenteen kokoontumiseen Kulttuuriravintola Kivessä.

Kuubassa syntynyt ja Kanadassa varttunut Carlos del Junco on maailmanluokan huuliharpun soittaja ja siten onkin melkeinpä käsittämätöntä, että hän on viimeisen kymmenen vuoden aikana vieraillut Suomessa ja sitä myöten myös Tampereella useaan otteeseen. Koska ihmistä vanhemmiten alkaa vaivata aina jonkin asteinen muistin heikentyminen, en ole ihan varma, mutta ainakin kolme kertaa olen miehen soitosta saanut aikaisemminkin nauttia Down Home -iltamissa, kaksi kertaa Kivessä ja kerran jo lopetetussa Sputnik-ravintolassa, jossa Down Home toimi Kivi-pakolaisuutensa aikana yhden kevätkauden ajan. Ja nähtiinpä mies myös YO-talon lavalla Bluesloversien Louisiana Gumbo -jameissa vuonna 2008.

Viime viikon torstaina del Juncoa säesti Kivessä täsmälleen sama yhtye kuin vuosina 2008 ja 2009 eli Tommi Laine kitara, Ville Rauhala kontrabasso ja Juppo Paavola rummut. Myös vuoden 2011 keikalla Sputnikissa olivat Tommi ja Juppo mukana, mutta silloin basson varressa oli Jaska Prepula.

Tämän toistuvuuden mielessä pitäen ei ollut mikään ihme, että yhteistyö illan maestron ja yhtyeen välillä sujui ilman minkäänlaista kitkaa. Vaikutuksensa asiaan on tietysti myös sillä, että kaikki mainitut muusikot kuuluvat parhaaseen a-ryhmään ja osaavat ja ymmärtävät juurevan musiikin kuviot suvereenilla vaivattomuudella.

Koska itselleni del Junco oli tuttu edellisiltä kokemiltani keikoilta, eikä mitään totaalisen uutta kuultu, olin jossain määrin kateellinen niille yleisön edustajille, jotka nyt pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan mestarin maagiseen musisointiin. Nille kymmenelle pirkanmaalaiselle henkilölle, jotka eivät ole olleet paikalla yhdessäkään mainitsemistani neljästä konsertista, mutta kuitenkin tuntevat mielenkiintoa, sanottakoon, että Carlos del Junco soittaa - ja laulaakin aivan kohtuullisesti - juurimusiikkia hyvin laajalla otteella. Blues, jazz ja rokkenrollaus kuuluvat kaikki miehen repertuaariin ja vielä särpimeksi melkeinpä koko muunkin amerikkalaisen rytmimusiikin vihanta ryytimaa. Tuo pieni ja "vaatimaton" soitin, jollainen löytynee jokaiselta jostain komeron hyllyltä, on taitajan käsissä melkoinen musiikin runsaudensarvi. Ja sellainen taitaja Carlos del Junco totta tosiaan on. Tästä torstain konsertti oli jälleen kerran elävä esimerkki. Erilaiset huuliharput suorastaan heräsivät henkiin del Juncon käsittelyssä, eikä svengistä todellakaan ollut puutetta. Jos olit paikalla, tiedät mistä puhun ja jos taas et, niin omapa on vahinkosi. Tosin tupa oli täysi - jo kolmansissa peräkkäisissä iltamissa, hyvä me - joten saamattomuudesta tai hitauden vuoksi pois jääneiden kannattaa ottaa opiksi ja varata tulevaisuudessa lippunsa ajoissa. Hieno ilta hienon musiikin ja hienojen muusikoiden seurassa Down Home Kivessä taas kerran.

Thank you very much Carlos, it was a great evening again! Kiitokset ansaitsevat myös Savisaaren Simo oivallisesta miksauksesta, Mäkisen Jukka ja Blueslovers järjestämisestä ja tietysti Heidi ja muut Kiven mainiot ihmiset huollosta ja huolenpidosta.

Niin muuten, meinasinpa unohtaa. Illan aikana julkistettiin myös allekirjoittaneen "Bluesia Kiven Sisässä - Down Home Kivi 10 Vuotta" -valokuvakirja. 110-sivuisen, mitoiltaan 28cm x 28 cm, kirjan on kustantanut Blueslovers ry. ja siinä on mukana 50 Down Home Kiven konserttia siten, että kustakin keikasta on aukeamallinen kuvia ja tekstinä pieni ote aikoinaan keikasta kirjoittamastani blogista. Kirjasta on otettu kohtuullisen pieni painos, joten jos olet kiinnostunut, ei kannata lykätä hankintaa liian pitkään, sillä uutta painosta ei ainakaan näillä näkymin tulla ottamaan. Kirjaa myydään kaikissa Down Home Kivi -illoissa ja muissa Blueslovers ry:n tilaisuuksissa ja sitä voi tilata myös Bluesloversien sivuilta.

Ja vielä yksi juttu. Ensi torstaina on jo kymmenennen kerran suuren juhlan paikka Down Home Kivessä. Vuorossa on nimittäin tämän vuoden Jemma-gaala, jossa jo siis kymmenentenä perättäisenä vuotena Blueslovers ry. luovuttaa merkittävälle suomalaiselle juurimusiikin parissa toimineelle henkilölle ainutlaatuisen Nevski Nevalaisen käsityönä tekemän taidepuukon. Aikaisempina vuosina palkinnon ovat pokanneet Wentus Blues Band (Robban Hagnäs), Esa Kuloniemi, Pepe Ahlqvist, Hessu Heinonen, Jo´ Buddy, Ville Leppänen, Marjo Leinonen, Tomi Leino ja Waldemar Wallenius. Kenen vuoro on nyt tulla valituksi Blueslovers Hall of Fameen? Sen saat tietää tulemalla seuraamaan palkintogaalaa paikan päälle.
Musiikista vastaa Helge Tallqvist & Loose Screws ja luvassa on sitä aitoa ja ehtaa bluesia 50-luvun tyyliin Chicagosta ja Länsirannikolta. Shot of Blues, be there or be square!

 Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

5. Vuodenaika Eclipse Jazz Clubilla 14.11.2017

Kun asianharrastajat kuluttavat aikaa juttelemalla rytmimusiikkia soittavista yhtyeistä, aina joskus puheeksi tulee bändien ikä ja keikkamäärät. Itse tunnen ja tiedän monia yhtyeitä, joilla on kosolti kokemusta ja jopa satoja keikkoja takanaan. Harvemmin vain tulee ajatelleeksi, että joskus on jokaikinen bändi syntynyt ensimmäisen keikkansa myötä. Sillä siinä vaiheessahan bändi varsinaisesti syntyy. Harjoituskämpillä voi soitella vaikka sata vuotta, mutta yhtye joukosta muusikoita tulee vasta ensimmäisen julkisen esiintymisensä myötä. Leevi & The Leavings on se säännön vahvistava poikkeus.

Viime tiistaina minulle tarjoutui harvinainen mahdollisuus olla todistamassa bändin syntymää. Kulttuuriravintola Kivessä näet lavalle nousi Tapio Ylisen luotsaamassa Eclipse Jazz Clubissa mies itse kolmen pelimanniveljensä keralla ja kas, yhtye nimeltä 5. Vuodenaika oli putkahtanut tähän maailmaan. Kitaraa soittavan ja laulavan Ylisen lisäksi kvartetissa musisoivat Mikko Löytty basso ja laulu, Simo Laihonen rummut ja Arto Piispanen koskettimet.

Kaikki muusikot ovat varsin kokeneita erilaisista musiikillisista yhteyksistä, joten mistään nuorisoketjusta ei kuitenkaan ole kyse. 5. Vuodenaika ilmoittaa soittavansa bluesrokkia ja progressiivista rokkia, joten musiikillaan se ei kosiskele listapölhöilyä harrastavaa kansanosaa. Toivottavasti yhtye menestyy sen verran, että saamme nauttia sen musiikista tulevinakin vuosina, sillä varsinkaan progressiivista rokkia soittavia yhtyeitä ei ole liikaa tänä melodiaköyhiä konerytkytyksiä suosivana aikanamme.

Tunnin ja kaksikymmentä minuuttia kestänyt keikka näytti, että eväitä bändillä kyllä riittää. Bluesrokista vastasivat Löytyn sävelkynästä syntyneet mainiot kappaleet ja progressiivisen puolen hoitelivat puolestaan Ylisen aivoituksissa alkunsa saaneet kiitettävän monipolviset musiikilliset löytöretket. Yhtye tarjoili omien kappaleidensa lisäksi pari coveria ikään kuin mausteeksi ja kuinka ollakaan, ne molemmat olivat Jim Pembroken ja Wigwamin tuotantoa. Grass for Blade ja Nuclear Nightclub soivat komeasti ja olipa mukava kuulla suomalaisen progressiivisen rokin jättiläisen musiikkia elävänä ja jos saan sanoa, erittäin hyvin ja pieteetillä esitettynä.

Itselleni illan komeimmiksi hetkiksi muodostuivat Ylisen sävellykset Nuoruus, Brother Come Back ja 5. Vuodenaika, joissa upeat sävellykset kohtasivat sylin täydeltä dynamiikkaa ja toinen toistaan upeampia soitannollisia suorituksia. Löytyn lauluista taas esimerkiksi Vie mut kotiin ja Minkäs sille voi tempaisivat mukaansa juurevalla meiningillään.

Ylistä lukuun ottamatta muusikot olivat itselleni tuttuja ennestään ja tiesin, että odotettavissa olisi laadukasta soitantaa ja kun illan isäntäkin osoittautui erinomaiseksi kitaristiksi, ei parempaa olisi voinut toivoa. Kumpikin musiikintekijä hoiti omien kappaleidensa vokalisoinnin ja myös tällä saralla sekä Ylinen että Löytty hoitivat tonttinsa kunnialla.

Oli hienoa olla todistamassa uuden yhtyeen syntymää ja kun sen musiikkikin vielä tarjosi runsain määrin nautinnollisia hetkiä, ilta Eclipse Jazz Clubilla viedään aikakirjoihin kannattavana sijoituksena musiikillisen ilon pörssissä.

Videot:

Minkäs sille voi

Brother Come Back

Nuclear Nightclub

Kiitos Tapio, Mikko, Simo ja Arto. Kiitokset myös Savisaaren Simolle a-luokan miksauksesta ja Heidille, Laurille ja muulle Kiven porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Gene Taylor Down Home Kivessä 9.11.2017

"I didn't pack a Hawaiian shirt for a Finland november, call me crazy." Näillä Gene Taylorin sanoilla pyörähti käyntiin Down Home Kiven marraskuinen illanvietto viime torstaina. Taylor on tuttu vieras Kivessä ja miehen tämänkertainen keikka oli myyty loppuun jo ennakolta. Maestron bändissä musisoivat Jussi "Jo' Buddy" Raulamo kitara ja laulu, Tyko "Down Home King III" Haapala rummut ja Robban Hagnäs basso ja laulu.

Kuten sanottua, Taylor on aikaisemminkin vieraillut Tampereella ja odotukset keikasta olivat siten kohtuullisen varmalla pohjalla ja niiden mukaisesti ilta sitten sujuikin. Tunteikas blues ja vauhdikas rokkenrolli olivat valttia eikä New Orleansiakaan unohdettu ja poikettiinpa keikalla pariin otteeseen myös kantrimaisemiin. Jos nyt joku ei vielä tiedä, niin Taylor on aivan erinomainen pianisti ja laulaja ja todisti sen jälleen kerran vastaansanomattomasti. Vuosikymmenten keikkailu näkyi myös yleisön viihdyttämisessä rennolla sanailulla laulujen väleissä. Taylor antoi Jussille ja Robbanille anteliaasti tilaa ja nämä veljekset käyttivät sen parhaalla mahdollisella tavalla. Kuultiinpa sellainenkin ihme, että bändi esitti Jussin originaalikappaleen, Have Yourself a Ball, joita ei yleensä pääse lainkaan kuulemaan miehen säestyskeikoilla. Tulipa Jussista ilmi sellainenkin fakta, että Taylorin mukaan mies tunnetaan Atlantin takana nimellä Radio Jo' hänen pitkään vahvistimena käyttämänsä radion johdosta. Robban puolestaan helli yleisöä muun muassa karulla kantritarinalla nimeltään Far Away Eyes, joka on alunperin erään englantilaisen Rolling Stones -nimisen yhtyeen tuotantoa. Ja tämä tarina on tosi. Tykosta sen verran, että juurimusiikkiympyröissä on runsaasti erinomaisia rumpaleita, mutta vain yksi Tyko. Down Home King III on kuningas.

Toisen setin alkajaisiksi Taylor esitti muutaman kappaleen yksistään ja sekä instrumentaaliboogiwoogi että Mississippi Heavy Water Blues/ It's a Long Way to Tipperary -combo soivat kertakaikkisen komeasti. Harvinaisuuksista puhuttaessa, tuota jälkimmäistä ei muuten usein pääse kuulemaan rootskekkereissä. Itselleni taisi olla ensimmäinen kerta. Bändin noustua lavalle ilta jatkui tutuissa merkeissä, kunnes vielä kirsikkana kakun päälle pianon taakse asettui parin laulun ajaksi yleisön joukossa ollut Taylorin ystävä Wiley Cousins. Ja voi pojat, että oli upeaa soitantaa. Wiley Coyote, kuten Taylor häntä kutsui, nakkasi kannat kattoon yhdessä vilauksessa ja homma toimi aivan hämmästyttävän hienosti, kun tietää että kyseessä oli aivan ex tempore -viritys. Ammattimiehiä parhaasta päästä.

Kaiken kaikkiaan yli kaksi tuntia kestänyt keikka oli juurevan musiikin juhlaa parhaimmillaan, sata jänistä!

Gene Taylor - Mississippi Heavy WaterBlues / It's a Long Way to Tipperary

Normaaliin Down Home Kiven tyyliin keikalla oli tarjolla myös levyjä illan artisteilta. Itselleni tarttui mukaan tällä kertaa ehkä hieman yllättävältä kuulostava vaihtoehto. Koska levyhyllystäni löytyy jo runsaasti niin Gene Taylorin ja Jo' Buddyn kuin Wentus Blues Bandinkin tuotantoa, valinta osui Robbanin tarjoamaan Armadis Rama -levyyn.

Levyn esittelyssä kirjoitetaan näin, "Armadis Rama är en hybrid med rötterna i de österbottniska och karibiska myllorna". Siis reggaeta ruotsiksi ja vieläpä ihka aidolla pohjanmaan ruotsilla. Yhdistelmä ei ehkä ensikuulemalta kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta muutaman kuuntelun jälkeen on sanottava, että onhan upea levy. Ensimmäiseksi huomaa levyn erittäin täyteläisen soundin ja muutenkin kympin ansaitsevan tuotannon, Robban toisena tuottajana ja basistina. Tätä ei todellakaan ole tehty jointti huulessa. Toisekseen, ruotsin kieli ei ole ainoa suomalainen tekijä tällä levyllä. Reggaen rytmeillä mennään, mutta lauluihin on viimeisen päälle tyylikkäästi yhdistetty suomalaisen kansanmusiikin melodioita ja tunnelmaa. Ymmärrän kyllä, että kaikille reggae ruotsiksi ja kansanmusiikkimelodioilla ei ole se paras suositus levyn hankintaa ajatellen, mutta tämä todellakin toimii. Hieno levy, vahva suositus. Jussi Niemen arvio levystä Soundissa.

Thank you very much Gene, Robban, Jussi, Tyko and Wiley. Kiitokset ansaitsevat myös Savisaaren Simo äänestä, Mäkisen Jukka ja BluesLovers järjestämisestä ja Heidi, Lauri ja muu Kiven porukka huolenpidosta.

Huomenna Down Home Kivessä toinen tuttu Tampereen kävijä, Carlos Del Junco, jota myös huuliharpun Jimi Hendrixiksi on mainittu ja ansaitusti niin. Säestävässä huippuyhtyeessä Tommi Laine kitara, Ville Rauhala kontrabasso ja Juppo Paavola rummut. Muutamia lippuja saattaa olla vielä saatavissa, ovelle niitä tuskin jää. Varaukset täällä. 

Tilaisuudessa julkistetaan myös allekirjoittaneen valokuvakirja "Bluesia Kiven Sisässä - Down Home Kivi 10 Vuotta", joka sisältää 50 keikkaa syksystä 2008 syksyyn 2016 valokuvin ja lyhyin tekstilainauksin keikasta aikoinaan kirjoittamistani blogeista. Kirjassa on 110 sivua ja sen on kustantanut BluesLovers ry.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com