tiistai 12. joulukuuta 2017

Helge Tallqvist & Loose Screws ja Jemma-gaala Down Home Kivessä 30.11.2017

Syystä tai toisesta sähköinen perusblues ei ole enää pitkään aikaan ollut aivan ensimmäinen vaihtoehtoni, kun olen sinijuurella halunnut itseäni ravita. Olen enemmän ja enemmän kallistunut akustisen, tai korkeintaan puoliakustisen, maalaisbluesin down home -tunnelmiin. Elävä musiikki on tietysti aina asia erikseen ja itse asiassa kun ei kyllästä itseään tallennetulla musiikilla, hieman kuluneenkin tuntuinen juttu iskee joskus yllättävänkin lujaa. Tämä tietysti erityisesti silloin, kun lavalle nousee asiansa osaavia pelimanneja.

Syyslukukauden toiseksi viimeinen Down Home Kivi oli hieno esimerkki tällaisesta tilanteesta. Helge Tallqvist, yksi suomalaisen bluesharpun kovimmista osaajista, on vieraillut Kulttuuriravintola Kiven lavalla pari kertaa aikaisemminkin, mutta kummallakin kerralla hän jättäytyi pettymyksekseni liian paljon taka-alalle ja miehen rouheaa harpunsoittoa ei kuultu likikään tarpeeksi. Mestarin tämänkertainen vierailu Helge Tallqvist & Loose Screws –kokoonpanonsa, Helge Tallqvist huuliharput, Konstantin Kovalev kitara ja laulu, Topi Karvonen kontrabasso ja Raine Kokkinen rummut, kanssa lupaili kuitenkin enemmän ja niinpä olin itse asiassa aika innoissani noustessani jälleen kerran Kiven rappusia tamperelaisen bluesin olohuoneeseen.

Helgen harputtelua kuultiinkin tällä keikalla erinomaisen runsaasti, joten kolmas kerta toden sanoi ja kysyjälle vastattiin. Suomessa on montakin mainiota bluesharpistia, mutta nimenomaan soiton lihallisuudessa ja väkevässä intensiivisyydessään on Helgen soitto aina ollut allekirjoittaneelle vertaansa vailla. Jo pelkästään tästä syystä tämän jutun synnyttänyt keikka oli vahva kokemus. Tätä tunnetta ei suinkaan heikentänyt muunkaan bändin suoritukset Kiven lavalla. Konstantin oli Helgen ohella eturivissä ja hänen tyylikäs kitarointinsa ja erinomainen vokalisointinsa täydensivät oivallisesti Helgen työskentelyä. Topi ja Raine hoitelivat omat tonttinsa eleettömän varmasti ja tarjosivat jäntevän pohjan Helgen ja Konstantinin loistaa.

Musiikillisesti mitään uutta ei konsertti tarjonnut, mutta ei se kyllä lainkaan menoa haitannut, pikemminkin päinvastoin. Klassista 50-luvun bluesia niin Chicagosta kuin länsirannikoltakin ja mausteeksi muutama rehvakka rokkenrolli oli se resepti, jolla homma hoidettiin kotiin vastustamattomalla taidolla ja tunteella. Olipahan makiata juurimehua. Erityismaininta ja kiitos yhtyeelle tyylikkäästä pukeutumisesta.

Kiven täyttäneet siniveriset pääsivät hienon konsertin lisäksi nauttimaan Blueslovers ry:n vuosittaisen tunnustuksen, Jemma-palkinnon, luovutuksesta. Palkittu saa kunnian lisäksi Ari Nevski Nevalaisen valmistaman upean taidepuukon, jonka puukkomaakari oli tällä kertaa tehnyt mongolien, noiden hurjien hevosmiesten muinaisen mallin mukaan. Kyseessä oli jo kymmenes kerta, kun tämä ensimmäinen valtakunnallinen tunnustus Suomessa annettiin juurimusiikin saralla kunnostautuneelle kyntäjälle ja tällä kertaa sen pokkasi multi-instrumentalisti/laulaja Ismo Haavisto, joka sopivasti viettää juuri kolmikymmenvuotisjuhliaan bluesartistina. Onnea Ismo, oikein meni! Valitettavasti, meidän kannaltamme siis, palkittu oli keikkareisulla ison veden takana, joten saimme tyytyä Ismon valmistamaan tyylikkääseen videotervehdykseen.

Upea ilta ja siitä kiitokset Helgelle, Konstalle, Topille ja Rainelle musiikista, Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Nevskille puukosta, Savisaaren Simolle a-luokan miksauksesta ja tietysti Heidille ja Laurille ja koko muulle Kiven porukalle huollosta ja huolenpidosta.


Videot:










Down Home Kiven vuosi 2017 huipentuu torstaina 14.12. kahden yhtyeen huikeisiin Double Whammy Night -pippaloihin. Tarjolla on niin tamperelaista kuin lahtelaistakin osaamista, kun kokeneet ja asiansa takuuvarmasti osaavat J.Jyrkänkoski Blues Band feat. Jukka Mäkinen ja Hauki Blues Band feat. Mimmu tarjoilevat magiaa sinistä. Ovet 20.00. ja showtime n. 21.30. Be there or be square!


























 Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Muscle Kings of Mexico ja Dog Life Telakalla 23.11.2017

Kulttuuritalo Telakka on Tampereen keskeisin paikka sellaiselle musiikin ystävälle, jolle jazz on lähellä sydäntä. Telakalla järjestetään joka vuosi merkittävä osa Tampere Jazz Happeningin keikoista, mutta mikä vielä tärkeämpää, hirsitiilisessä olohuoneessa kaikuu jazz muutenkin kuin vain ykköstapahtuman aikana. Kuluvan vuoden tammikuussa Telakka lanseerasi uuden viikonloppufestivaalin nimeltään Telakka Jazz. Yhteensä kuuden kokoonpanon voimin läpiviety viikonloppu oli tasoltaan erinomaisen korkea ja muutenkin onnistunut. Sekä allekirjoittanut että Aamulehden Jussi Niemi esittivät toiveen Telakka Jazzin jatkamisesta ja ilokseni voin nyt todeta, että ensi tammikuun viides ja kuudes päivä kajahtaa taas hieno moderni jazz Tullin aukealla.

Esimakua tulevasta saatiin marraskuisena torstaina, kun Telakka Jazz Kick Off - konsertissa esiintyivät tamperelainen Muscle Kings of Mexico, Sami Sippola saksofonit ja Ville Rauhala kontrabasso ja ruotsalainen Dog Life, tai Doglife, molempia kirjoitustapoja on käytetty jopa trion naamakirjasivulla, Anna Högberg saksofonit, Finn Loxbo basso ja Mårten Magnefors rummut.

Kuten tammikuussa paikalla olleet muistavat, Telakka Jazz painottuu kokeelliseen ja vapaaseen jazziin. Samalla kaavalla mentiin myös marraskuun varaslähdössä. Samin ja Villen runsas puolituntinen oli puhdasta improvisaatiota, jossa nämä kaksi huimaa muusikkoa pitivät tamperelaisen freen lippua ylpeästi koholla ja pistivät sukat pyörimään niin myötä- kuin vastapäiväänkin kuuntelijoiden jaloissa. Musiikki oli täynnä laaksoja ja kukkuloita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti ja kun vielä hiljentyäkin osattiin välillä, niin tuloksena oli viihdyttävän tymäkkä ja monipuolinen kolmikymmenminuuttinen vapaata jazzia vapaimmillaan.

Ruotsalaistrion näin nyt ensimmäistä kertaa elävänä ja voi veljet, että olikin melkoiset ensitreffit. Bändi iski kuin seitsemän kilon hienosäätöleka keskelle otsaluuta ja vaikutus oli sitä sorttia, että pakkohan sitä on aloittaa vakituinen suhde tämän kolmikon kanssa. Magnefors ei ole kaikkein hienostuneimpia kuulemiani rumpaleita, mutta hänen soittonsa voima ja intensiivisyys oli kyllä vertaansa vailla. Loxbo pisti lujasti kampoihin kuusikielisellä bassollaan ja parivaljakon hurja rymistely oli kuin kotonaan Högbergin tulikivenkatkuisen tuuttauksen rinnalla. Kolmen vartin settiin mahtui hieman myös intiimiä tunnelmointia tähtien välisestä avaruudesta niin Högbergiltä kuin Loxboltakin, mutta pääasiassa painettiin nasta laudassa ja kyydistä pudonneet saivat ihan itse huolehtia itsestään. Armoa ei pyydetty eikä annettu ja jarrupoljin paiskattiin ikkunasta pihalle heti ensimmäisessä mutkassa. Magnefors ja Loxbo olivat aivan huimia, mutta trion primus motor on kyllä tulivuoren ja pyörremyrskyn siittämä Högberg. Hänen soittonsa oli jotain aivan muuta ja kuin itsestään mieleen tuli, että Anna Högberg on aivan varmasti salanimi ja nainen lavalla on itse asiassa Lisbeth Salander, joka on viime vuodet keskittynyt tietokoneiden ja salaliittojen sijasta saksofonin soittoon. Olin aivan varma että tuo Adolphe Saxin hieno keksintö ei voi selvitä tällaisesta käsittelystä yhtenä kappaleena, vaan räjähtää hetkellä millä hyvänsä. Onneksi kaikki kuitenkin selvisivät keikasta ehjin nahoin, vaikka joidenkin herkimpien kuuntelijoiden sielu saattoikin kärsiä jonkinasteisia palovammoja. Hurrrja keikka!



Videot:

























Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com