perjantai 20. huhtikuuta 2018

Aki Kumar & Rockin' Johnny Burgin Down Home Kivessä 12.4.2018

Kevätkauden juurimusiikkijuhlat jatkuvat Tampereella. Itse asiassa kuluva kevät on yksi Down Home Kiven historian kovatasoisimpia ihan millä tahansa mittarilla mitattuna. Huippuesiintyjät yksi toisensa jälkeen loksauttelevat leukoja ja tiristävät runsain määrin magiaa juurimehua musiikin rakastajien riemuksi. Lukukauden kuudes kokoontuminen vahvisti entisestään virtausta, kun Kulttuuriravintola Kiven lavalle nousivat huuliharpisti ja laulaja Akarsha ”Aki” Kumar ja kitaristi/laulaja Rockin' Johnny Burgin West Coast meets Chicago -teeman merkeissä. Yhdysvaltalaisvieraita säesti Frostbites eli Jaska Prepula bassossa ja Mikko Peltola rumpujen takana eli suurin piirtein paras rytmiryhmä mitä Suomella on tarjota juurimusiikin ystäville.

Kumar ja Burgin vierailivat Tampereella ja Kivessä myös kaksi vuotta sitten ja kuten Mäkisen Jukka alkujuonnossaan mainitsi, parivaljakon uutta saapumista on siitä asti odotettu varsin innokkaasti, joten ei ollut mikään yllätys, että Kivi oli jälleen kerran täynnä viimeistä sijaa myöten. Down Home Kivi on laaja-alainen juurimusiikkiklubi ja siellä on vuosien varrella kuultu paljon muutakin kuin bluesia. Blues on kuitenkin se kivijalka, jonka varassa homma lepää ja Kumarin ja Burginin keikka oli bluesjuhlaa parhaimmillaan ja koskettavimmillaan. Erityisen hienoksi näiden kaverusten yhteistyön tekee se, että se ei rajoitu vain yhteen bluesin suuntaukseen, vaan nimensä, West Coast meets Chicago, mukaisesti tarjoaa laajan otannan tämän hienon musiikin tyylilajeista. Tuolla länsirannikolla on muuten hauska kaksoismerkitys, sillä sen lisäksi että Kumar edustaa Yhdysvaltain länsirannikon bluesia, hän on kotoisin Bombaysta, eli siis nykyisestä Mumbaista, joka, yllätys yllätys, sijaitsee Intian länsirannikolla.

Blues oli siis illan johtotähti ja voi pojat että se soikin komeasti. Kumar ja Burgin ovat molemmat suvereeneja muusikoita ja sekä kitara että huuliharppu soivat Kivessä verrattomalla taidolla ja tyylillä. Erään tamperelaisen pitkän linjan muusikon kommentti Kumarin soitosta on varsin kuvaava - ”... soittaa kuin Kim Wilson parhaimmillaan, ainoastaan vähän paremmin...”. Myös vokalisointi sujui molemmilta herroilta vakuuttavasti. Erityisesti ilahdutti settien huima dynamiikka. Mukana oli niin reilua runttausta kuin syvältä kouraisevaa tunnelmointiakin. Mitä sitten tulee rytmiryhmän työskentelyyn, niin se oli tuttua ja taattua Prepula-Peltola -laatua. Tamperelaisittain ”Talon Miehet”, (Talonmiehet?), tekivät jälleen kerran kympin arvoista jälkeä ja pitivät homman vaivattomasti tiukassa kuosissa.
Blueslovers on jo monen vuoden ajan järjestänyt juurimusiikkiin keskittyviä Workshoppeja Sampolan kirjastossa ja siellä on kuultu monen mielenkiintoisen muusikon esityksiä milloin mistäkin aiheesta. Olisi erittäin kivaa, että joskus omista jutuistaan pääsisivät kertomaan myös rytmipohjasta vastaavat muusikot ja ketkäpa tähän hommaan paremmin sopisivat kuin juuri Prepula ja Peltola, vink vink.

Illan aikana lavalla nähtiin myös pari erikoisvierasta. Kumarin letkeän kantrihenkisessä, hindiksi tulkitsemassa, Bollywood bluesissa ”Ajeeb Daastaan Hai Yeh” yleisö sai hämmästellä Mäkisen Jukan sitarin [sic] soittoa ja Howlin' Wolfin klassikossa ” I Asked for Water” toista huuliharppua soitti Serko Nieminen.



Huippuilta Down Home Kivessä ja siitä kiitos ja kumarrus Akille, Johnnylle, Jaskalle ja Mikolle. Kiitokset myös Savisaaren Simolle nappimiksauksesta, Jukalle ja Bluesloverseille järjestämisestä ja tietysti Heidille, Laurille ja koko Kiven hienolle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Thank you very very much Aki and Johnny! The gig was simply amazing. Hope to see you soon again, take care.

Videot:






Ensi viikolla, 25.4. ja 26.4., Down Home Kivessä Ruotsin (feat. FI + UK) paras Trickbag pistää hyrskyn myrskyn. Torstain keikka on tietääkseni jo loppuunmyyty, mutta keskiviikolle saattaa olla vielä muutama lippu jäljellä. Hop hop! Lippuvaraukset - blueslovers.info@gmail.com

Blogissa vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.





















 Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Mopo ja Malneirophrenia Klubilla 5.4.2018

Minulla oli nuorena miehenä mopo. Kuten varmaan siihen aikaan, noin 45 vuotta sitten, kaikilla jätkillä joilla vain suinkin oli siihen mahdollisuus. Mopolla ajelu oli hienoa hommaa, eikä ollut yksi tai kaksi kertaa, kun mieli veti rassailemaan Solifer Speedillä, vaikka taivas kaatoi vettä niskaan oikein urakalla - paremmista säistä nyt puhumattakaan. Oma innostukseni ei kuitenkaan jatkunut eteenpäin ja moottoripyörät, satulassa istuen, jäivät itseltäni kokematta. Moottorikäyttöisiä kaksipyöräisiä tyydyn nykyään lähinnä valokuvaamaan ja mielenkiintoisen aihepiirin ne tarjoavatkin. Enimmäkseen olen nykyään keskittynyt kuitenkin rytmimusiikin livetapahtumien tallentamiseen.

Viime torstaina oli mahdollisuus, ja tietenkin siihen tartuin, yhdistää nämä kaksi genreä, kun Klubin lauteille nousi ärhäkkääksi viritetty kolmipyöräinen mopedi. Eturenkaana kulkupeliä ohjaili saksofonisti Linda Fredriksson ja matkantekoa tasapainottivat bassojen varressa Eero Tikkanen ja rummuillaan Eeti Nieminen.

Mopo on perustamisestaan asti saanut paljon huomiota ja ihailijoita reippaalla ja rajoja rikkovalla musiikillaan ja ilomielisillä esiintymisillään. Muutaman kerran yhtyeen vuosien varrella nähneenä voin todeta, että trion meininki on parantunut joka ainoalla kokemallani keikalla, eikä viime torstain Klubin setti suinkaan ollut poikkeus tähän sääntöön. Fredrikssonin riemukkaan värikäs tuuttaus yhdistettynä Tikkasen ja Niemisen vahvaan rytmityöskentelyyn oli mannaa korville ja kaiken kruunasi bändin vastustamaton positiivisuus, joka suorastaan hyökyi yleisön ylle ja tempaisi mukaansa kaikki paikalle saapuneet. Yhtye ymmärtää myös dynamiikan päälle ja pariin kertaan vaihdettiin pienemmälle ja tunnelmoitiin oikein kunnolla, jonka jälkeen kaasun lisääminen taas maistui erityisen mukavalta. Erinomainen yhtye ja vähintäänkin erinomainen keikka, sata jänistä!

Ennen Mopoa lavalla nähtiin harvinaisia vieraita Islannista, kun Malneirophrenia-niminen trio, Gunnar Theodór Eggertsson koskettimet, Hallgrímur Jónas Jensson sello ja Hallur Örn Árnason viisikielinen sähköbasso, imaisivat kuulijat omaan, ja omaperäiseen, musiikilliseen universumiinsa. Yhtyeen musiikkia on kuvattu muun muassa kamaripunkiksi ja elokuvalliseksi kyberjatsiksi ja mikäs siinä, kyllähän nuokin määritelmät toimivat. Itselleni pälkähti jostain mieleen eurooppalaisen kirjallisuuden klassikot tyyliin Dostojevskista Proustiin ja takaisin Calvinon kautta, ja se määritelmistä. Malneiropherian sävellysten rauhallisesti kehittyvät teemat piirsivät pitkiä linjoja ja välillä tuli tunne, että matkaa tehtiin aurinkopurjehtijalla galaksista toiseen ilman minkään valtakunnan kiirettä. Musiikki eli ja hengitti vapaasti ja bändin sijasta soivat kosmoksen ikiaikaiset sävelet. Islantilaiskolmikkoa olisi mielellään kuunnellut pitempäänkin.

Kaikkiaan oikein hieno ilta, josta kiitos molemmille yhtyeille. Miksauksen hoiti Peve ja se kertookin siitä kaiken olennaisen, 10+. Kiitokset myös Klubin muille työläisille.



Huomenna Down Home Kivessä maanmainio parivaljakko Yhdysvalloista, Aki Kumar ja Rockin' Johnny Burgin, pureutuu perusasioihin ja blues soi ja soi ja soi. Kaverukset pistivät edellisellä Tampereen vierailullaan sukat pyörimään juurimusiikin rakastajien jaloissa, eikä yhtään tarvitse epäillä etteikö tälläkin kerralla ole luvassa juureva juhlailta. Lippuja ei ole montaa jäljellä, joten nyt viimeistään kannattaa varata lippunsa TÄÄLTÄ, ettei sitten ovella joudu pahan kerran pettymään.

Blogin yhteydessä vain osa illan kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.


 























 Teksti ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Frim-Fram Quartet Down Home Kivessä 22.3.2018

Kosketinsoittimet eivät koko Down Home Kiven historiassa ole olleet mitenkään huomattavassa roolissa. Toki sekä urkujen että varsinkin pianon juurimehusta on vuosien varrella saatu nauttia aina silloin tällöin, mutta kyllähän kitara ja kitaristit ovat Kivessä, kuten juurimusiikissa yleensäkin, olleet kaikkein eniten esillä. Kuluva kevätkausi on kuitenkin huomattava tilastopoikkeama tässä asiassa. Tämän jutun aiheena oleva ilta mukaan luettuna Down Home Kiven viidestä tähän mennessä koetusta kevään 2018 konsertista on neljässä päästy kuuntelemaan myös kosketinsoittimia ja kahdessa sen tässä musiikkigenressä yleisimmän pianon sijasta peräti Hammond-urkuja, mikä on aina hieno juttu.

Mäkisen Jukka kertoi illan bändin olleen Down Home Kiven historian pitkäaikaisin projekti ja keikkaa hierotun peräti kahden vuoden ajan. Loppujen lopuksi, suurelle osalle Kiven yleisöstä, itseni mukaan lukien, ennestään tuntematon, Frim-Fram, (tai Frim-Fram Quartet), saatiin kuitenkin Kiven lavalle ja hyvä niin. Bändin keskushahmot, ja yhtä lainabiisiä lukuun ottamatta kaikista keikan kappaleista vastanneet, ovat saksofonisti ja laulaja Sirpa Suomalainen ja kitaristi Juki Välipakka, joka vastasi myös valtaosasta illan vokalisoinneista. Kvartetin muut jäsenet olivat rumpali Mikael Seire ja urkuja soittanut Harri Taittonen.

Kuuntelin Frim-Framia ennakolta internetin ihmeellisessä maailmassa ja totesin sen erinomaisen taitavaksi, mutta ehkä hieman yksipuoliseksi tuollaisen puolivauhtisen jazz-soul-bluesin esittäjäksi.
Tuomiota ei kuitenkaan pidä koskaan julistaa vajavaisten todisteiden nojalla ja elävänä bändi osoittautuikin tallenteista saamaani kuvaa huomattavasti monipuolisemmaksi. Toivottavasti Kivessä kuultu värikkyys ja vaihtelevuus välittyy myös yhtyeen seuraavalle levylle.

Kuten jo tuossa aiemmin tuli selväksi, olen Hammond-urkujen suuri fani ja olisin mielelläni kuunnellut illan aikana hieman enemmänkin Taittosen hurjan hienoa svengailua koskettimiensa takana. Tosin en kyllä osaa sanoa, että mitä olisi sitten pitänyt jättää pois, (aina olisi tietenkin voinut pidentää keikkaa vaikkapa vain yhdellä tunnilla), sillä sekä Suomalaisen herkullinen tuuttaus että Välipakan värikäs ja tyylikäs kitarointi olivat täyttä asiaa ja nautintoa. Myös molempien laulusuoritukset toimivat erinomaisesti ja ihailtavan pakottomasti ja varmasti myös fraseerauksissa. Mitä taas tulee Seiren soittoon, niin on aina suuri ilo kuunnella rumpalia, joka soittaa paukuttamisen sijasta ja tajuaa myös dynamiikan merkityksen.

Mitä sitten kuultiin? Lähes kaksi tuntia erinomaista juurimusiikkigumboa, jonka aineksina käytettiin runsaasti perinteistä bluesia ja sopivina annoksina niin svengaavaa jazzia ja soulia, ja jopa hieman funkiakin, kuin silkkaa rolliakin. Välillä mentiin kiihkeälläkin tempolla josta sujuvasti hiljennyttiin tiheään tunnelmointiin ennen kuin siirryttiin viettelevään funkkaukseen tai ilmavasti liitävään rollaukseen. Ilta oli täynnä nautittavaa ja monimuotoista rootsmusiikkia ja varmasti kaiken Jukan siihen uhraaman työn arvoinen.

Iso käsi Sirpa, Juki, Harri ja Mikael ja tervetuloa toisenkin kerran Kiveen, oli kivaa! Kiitos myös Jukalle (erityisesti :)) ja Bluesloverseille järjestämisestä, Savisaaren Simolle huippuäänestä, taas kerran, ja koko Kiven mahtavalle porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Videot:






Blogin yhteydessä vain osa illan kuvista. Kaikki ja suuremmassa koossa TÄÄLLÄ.















Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com