Dave Forestfield Duo ja Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset Down Home Kivessä 17.5.2018

Kaikki hyvä tässä elämässä päättyy aikanaan ja viime torstaina oli aika pistää pillit, ja muutkin soittimet, pussiin Down Home Kiven tämän kevätlukukauden osalta. Pirkanmaalaiset musiikin ystävät ovat päässeet todistamaan kymmenessä istunnossa juurevaa meininkiä niin meiltä kuin muualtakin. Seitsemän kotimaista artistia ja yhtyettä ja neljä kansainvälistä kokoonpanoa on pistänyt parastaan Kulttuuriravintola Kiven lavalla ja ilahduttavan moni illoista on ollut loppuunmyyty ja jotkut jopa etukäteen. Hieno kevät on siis takana ja hienot olivat myös kauden viimeiset pippalot.

Toista kertaa tänä keväänä Kivessä vietettiin kahden kokoonpanon iltaa ja kuten Paavo Pesosen ja Saxman Syrjäsen yhtyeenkin kohdalla tarjolla oli kaksi aivan erilaista musiikkiaktia. Illan avasi Dave Forestfield Duo, jossa musisoivat Tatu Metsäpelto kitara ja laulu ja Jere Venäläinen piano. Esitetyt kappaleet olivat valtaosin peräisin Daven sävel- ja lyriikkakynästä ja liikkuivat sujuvasti akselilla blues-country-gospel-folk. Daven musiikki on sananmukaisesti juurimusiikkia. Tyylikkäästi perusasioihin keskittyvät sävellykset todistavat perinteen vahvasta hallinnasta, eikä Dave teksteissäänkään ole lähtenyt turhaan aidan yli potkimiseen, vaan joka laulusta löytyy se ytimekäs pieni tarina, joka on niin olennaista tällaisessa musiikissa. Sekä Dave että Jere soittivat erinomaisesti ja erityisesti pidin, jälleen kerran, Daven laulusta. Miehellä on oivallisen juureva ääni ja hän käyttää sitä ihastuttavan vähäeleisesti. Melodia kuuluu ja fraseeraukset ovat just eikä melkein. Erittäin mieluusti olisin kuullut Davea kokonaisen bändin – ja sen tuottaman tukevamman soundin - kanssa, mutta hyvä näinkin, vaikka keikan ainoa pieni miinus merkittiinkin parivaljakon yhteissoundiin. Ajoittain piano peitti kitaran alleen ja pari kertaa laulukin sekoittui hieman instrumenttien ääniin. Tämä saattoi tietysti johtua myös allekirjoittaneen paikasta. Niin tai näin, oli tosi hienoa päästä taas nauttimaan itäsuomalaista juurimehua makeimmillaan, erinomainen setti.

Ja sitten jotain aivan muuta, kuten eräässä takavuosien huumoripitoisessa brittisekoilussa oli tapana sanoa. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset on yhtye, johon sekosin jo vuosia sitten ja melkoista kihelmöintiä aiheutti tieto siitä, että tämä omaperäisistä omaperäisin ryhmä rämä päättäisi esiintymisellään Down Home Kiven kevätlukukauden. Yhtyeessä musisoivat Kivessä Pekka ”Faarao” Pirttikangas kitara ja laulu, Konsta Eskelinen Stroh viulu, perkussiot ja taustalaulu, Inari Ruonamaa saksofonit, perkussiot ja taustalaulu, Lassi Piironen vetopasuuna, perkussiot ja taustalaulu, Pentti Dassum basso ja taustalaulu ja Teemu Mäenpää rummut ja taustalaulu.

Kuten Dave, myös Faarao on kotoisin itäisestä osasta kotomaatamme, mutta siihen yhtäläisyydet näiden kahden välillä sitten loppuvatkin. Nubialaisten musiikissa kohtaavat sulassa sovussa ja räimeessä suurin piirtein kaikki mahdollinen, mitä maapallolla on tähän mennessä rytmimusiikin alalla saatu aikaan ja mikä ihmeellisintä, yhtye saa kaiken toimimaan aivan perhanan komeasti, oli kysymys sitten minkälaisesta ristisiitoksesta tahansa. Blues, soul, kantri, progressiivinen rock, punk, suomalainen kupletti, kletzmer, jamitävielä, yhdessä ja erikseen. You name it - they have it!

Mietin ennen keikkaa, että mitenkä mahtaa Kiven yleisö ottaa vastaan yhtyeen, jonka lähestymiskulma juurimusiikkiin on aivan uutta Down Home Kiven historiassa ja kieltämättä olin myös hiukkasen huolissani. Jo ensimmäisen kappaleen jälkeen huoleni oli poispyyhkäisty, sillä Faarao kumppaneineen iski heti alkuun sellaisen kierrepallon, että yleisö oli totaalisen myyty yhtyeen musiikin edessä. Faaraon viistot tekstit upposivat ihmisiin vastustamattomasti ja bändin tiukkuus ja mielikuvitusta pursuava musiikki sinetöi homman lopullisesti. Alla muutamia lainauksia keikan jälkeisestä sähköpostikeskustelusta:

”...mikä sekoitus kaikkea maanisesta jurnutuksesta kletzmeriin”

”...mut musta oli yks parhaista bändeistä, mitä olen Kivessä nähnyt ja kuullut”

”...kevätkauden ehdottomasti paras paras bändi...vakiokävijät sanoivat, että lisää tällaista”

”Harvoin olen kuullut mitään bändiä, jossa vaikutteet ovat niin laaja-alaisia ja yhdistyvät niin hienosti todella toimivaksi synteesiksi. ”

”...oli aivan järjettömän kova bändi bändi”

MOT.

Videot:

Dave Forestfield Duo – Wasteland Teens

Dave Forestfield Duo – I Believe The Change Will Come

Dave Forestfield Duo – Lazy Days and Lazy Nights

Dave Forestfield Duo - Me and My Bible (We're The Devil)

Faarao Pirttikangas & KuhmalahdenNubialaiset – Kuulen kutsun kuoleman

Faarao Pirttikangas & KuhmalahdenNubialaiset – Se raapii maata

Faarao Pirttikangas & KuhmalahdenNubialaiset – Äidittömät lapset

Faarao Pirttikangas & KuhmalahdenNubialaiset – Saarnaa erämaassa

Iso käsi ja kumarrus Tatu, Jere, Pekka, Konsta, Inari, Lassi, Pentti ja Teemu. Kiitokset illasta ja koko keväästä myös Jukka Mäkiselle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Simo Savisaarelle miksauksesta ja Heidille ja Lasselle ja koko Kiven ihanalle porukalle huollosta ja huolenpidosta, syyskuussa nähdään, hyvää kesää!

Blogissa vain osa illan valokuvista, kaikki kuvat TÄÄLLÄ (DFD) ja TÄÄLLÄ (FP&KN).

Dave Forestfield Duo

Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden Nubialaiset

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Two Timers Down Home Kivessä 3.5.2018

Eri aistien tallentamat muistikuvat ovat joskus varsin voimakkaita. Kuuluisin esimerkki tästä lienee Marcel Proustin madeleine-leivos, jonka haukkaaminen Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen ensimmäisessä osassa, Swanin tie 1 – Combray, lennättää kertojan huimalle matkalle lapsuuteensa. Itselläni on hieman saman tapainen muisto, jonka tosin herättää leikattavan tuoreen kurkun tuoksu, mutta eipä siitä enempää tässä, koska nyt on kysymys musiikista ja siten siis kuulemisesta.

Yhdeksän vuotta on pitkä aika ihmisen elämässä. Vuonna 2009 Suomessa vieraili brittiläinen duo Two Timers. Helmikuussa se esiintyi Down Home Kivessä ja kesällä vielä Viikinsaaressa Down Home Island -tapahtumassa. Itselleni jäi noista keikoista varsin vahva muisto sekä musiikillisesti että duon jäsenten, Sarah James laulu, rytmisoittimet ja huuliharppu ja Gordon Russell kitarat ja matkalaukkubassorumpu, ystävällisyydestä ja hyväntuulisesta esiintymisestä.

Monesti olen kuluneiden vuosien aikana muistellut Sarahin ja Gordonin hienoja keikkoja Tampereella ja niinpä olinkin varsin iloinen kun kuulin Robban Hagnäsin saaneen parivaljakon taas yhteen ja kiertueelle Suomeen.

Down Home Kivessä oli varsin mukavasti porukkaa, kun Mäkisen Jukka kuulutti Two Timersin lavalle toukokuisena torstai-iltana. Mukana oli monia heidät aikaisemminkin nähneitä Down Home Kiven veteraaneja kuin myös runsaasti Two Timers -neitsyitä.

Heti ensimmäisen kappaleen ensitahdit siirsivät minut omiin alkuaikoihini Kiven yleisön joukossa ja siihen aivan omanlaiseensa tunnelmaan, jota en missään muualla ole päässyt kokemaan. Kymmenien ja taas kymmenien Kiven keikkojen jälkeen tuollaiset alkuun koetut vahvat tunnetilat ovat tasaantuneet, mutta Two Timers toi ne erinomaisen elävinä taas mieleen.

Duo ei ole vuosien vieriessä muuttunut oikeastaan laisinkaan. Se voisi tietysti olla huonokin juttu, mutta tämän kaksikon kyseessä ollen en ainakaan itse koe sitä niin. Päinvastoin, kun yhdeksän vuoden odotuksen jälkeen kuulee taas ne samat laulut yhtä mukaansa tempaavasti esitettynä kuin silloin, niin se on pelkästään hieno juttu. Vaikka Sarahilla ja Gordonilla ei pitkän tauon jälkeen ollutkaan vielä kovin montaa keikkaa alla ennen Tampereen esiintymistä, homma toimi erinomaisesti. Sarahin voimakas ja eläytyvä laulu ja samaan aikaan sekä hillitön että tarkka rytmityöskentely ja Gordonin tiukka ja rikas kitarointi pelasivat yhteen täsmällisesti ja kokonaisuus pysyi kiitettävästi kuosissaan.

Duo esitti sekä omia kappaleitaan että lainamateriaalia ja meininki oli enimmäkseen kohtuullisen vauhdikasta. Sarahin ja Gordonin rustaamien rallien lisäksi kuultiin muiden muassa Led Zeppelinin, Mickey Juppin ja Willie Nelsonin kappaleita ja se kertookin olennaisen duon musiikillisesta linjasta. Siihen sopii niin Whole Lotta Love kuin Sad Songs and Waltzes -kappalekin ja ja kaikkea mahdollista niiden väliltä. Johtotähtenä on se, että sekä muusikoilla että yleisöllä on kivaa ja niinhän siinä taas kävi, että Two Timers sai yleisön jälleen kerran hyvälle tuulelle hienolla musiikillaan, kiitos ja kumarrus, sata jänistä!

Videot:

Long Gone

Good Glasses

Thank you very much Sarah and Gordon. Kiitokset myös Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Savisaaren Simolle miksauksesta ja Heidille ja Laurille ja koko Kiven porukalle huollosta ja huolenpidosta.

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com

Trickbag Down Home Kivessä 25. ja 26. 4.2018

Kaikenlainen ilman rajoja -touhu, tyyliin lääkärit tai kirjailijat, on hienoa ja kannatettavaa. Yksi Down Home Kiven kevään 2018 kohokohdista oli odotetusti ruotsalais-suomalais-englantilaisen, eli siis musiikkia ilman rajoja, Trickbagin kahden illan vierailu. Monta kertaa aiemminkin Kiven yleisöä viihdyttänyt ryhmä esiintyi tällä kertaa kokoonpanossa Tommy Moberg laulu ja yleinen sähläys, Steve West Weston huuliharppu ja laulu, Tomi Leino kitara, Fredrik von Werder piano, Lars Näsman kontrabasso ja porukan tuorein vahvistus Johan Svensson rummut. Viimeksi mainittu soitti itse asiassa ensimmäiset kaksi keikkaansa Trickbagissa juuri tällä Tampereen vierailulla. Se, onko hän yhtyeen uusi vakituinen rumpali, vai näemmekö Per Norinin vielä tulevaisuudessa tontillaan, jäi hieman hämärän peittoon, mutta eiköhän tuo ajan myötä selviä.

Trickbag on kiertänyt Suomea viime vuosina ahkerasti ja yhtyeen anti on vuodesta toiseen pysynyt tasaisen korkealaatuisena. Niin tälläkin kertaa. Mitään uutta tai käänteentekevää ei kuultu, mutta jotenkin vain tämä retkue onnistuu aina viihdyttämään vertaansa vailla olevalla energiallaan ja osaamisellaan. Viihtyminen onkin se avainsana, johon Trickbag nojaa vahvasti. Yleisölle tarjotaan joka ainoalla keikalla iso mukillinen toisensa jälkeen väkevän mehukasta juurimehua ja juuri kun luulit saaneesi tarpeeksi, alkaa uusi kierros, eikä siinä auta kuin nieleskellä ja ottaa vastaan vielä yksi ja toinen ja kolmas ja niin edelleen ja niin edelleen. Seuraavana aamuna voi sitten vain ihmetellä pää pyörällä, että missä sitä on taas tullut luuhattua. No Trickbagin keikallahan sinä, tervetuloa toistekin!

Jos nyt pilkkua oikein viilaa, niin torstain keikka oli ehkä hivenen energisempi. Mutta ero oli kyllä aivan marginaalinen ja tunne voi johtua myös siitä, että keskiviikkona olin salin takaosassa ja torstaina metrin päässä lavasta ja tapansa mukaan hillittömästi hääränneestä Tommystä, jonka energisyys lyö selkeästi laudalta jopa sen kuuluisan duracell-pupun.

Trickbag on hieno, hienoa musiikkia soittava yhtye, jonka lavahabitus nostaa sen päätään korkeammalle muiden samantyylisten joukossa. Yhtään huonoa tai edes keskinkertaista keikkakokemusta en ole heiltä saanut ja kivaa oli nytkin Candyvillessä.

Videot:

Plaything

So Good To My Babe

Try It Again / Keep Your Hand Out of MyPocket

36-24-38

Tack så mycket – Thank you very much – Kiitos paljon Tommy, Steve, Tomi, Fredrik, Lars & Johan.

Kiitokset myös Mäkisen Jukalle ja Blueslovers ry:lle järjestämisestä, Savisaaren Simolle äänestä ja Heidille, Lasselle ja koko Kiven porukalle huollosta ja huolenpidosta. Kaksi perättäistä, ja näin intensiivistä, keikkailtaa on nykyään allekirjoittaneelle vähintäänkin kohtuullinen ponnistus, mutta Kivessä se on yhtä juhlaa. Kiva, kivempi, Kivi!

Blogissa vain osa keikkojen kuvista. Kaikki kuvat TÄÄLLÄ. 

Teksti, videot ja kuvat ©Jyrki Kallio. Luvaton käyttö kielletty. Words, videos and photographs ©Jyrki Kallio. Unauthorized use forbidden. Contact jyrkikallio57 (a) gmail.com